Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Pienen terassin kesäasu

Kuva
Takapihallamme on päällekkäin sekä terassi että parveke. Tähän asuntoon muuton jälkeen niille ei ole vielä jaksanut kauheasti tehdä mitään.  Kooltaan ne on vain muutaman neliön ja avonaiset. Tarve siis löytää säänkestävät ja pienehköt kalusteet. Parvekkeelle kulku on toisesta lastenhuoneesta ja siksi oottakoon toistaiseksi vielä ideaa rauhassa, ovi sinne on lukossa ja käytänkin sitä lähinnä vain kesäisin pyykinkuivaukseen.

Terassilla on ikean valkoinen muovituoli joka ostettu jo edelliseen asuntoon. Tänään kun olin saanut väkeni matkaan suuntasin puutarhamyymälään etsimään jotain. Olen aiemmin kasvattanut ja istuttanut vaikka mitä mutta nyt parina kesänä kaivannut vain jotain todella simppeliä ja helppohoitoista.

Puutarhamyymälässä päädyin valintoihin aika nopeaa, sitä mukaa kun kiertelin. Valkoinen (aavistuksen keltaista sisältävä) dahlia oli kaunis, sitten löysin neilikoita  (yksi nykyinen suosikki kukista), edullinen mansikka-amppeli ja vielä laventelia. Sisätiloista löytyi simppel…

Elämän kevät

Kuva
Kevät on mennyt vauhdilla. Fiilikset on vaihdelleet laidasta laitaan ja monenlaisia vaiheita taas eletty. Pari ennalta suunniteltua sairaalakäyntiä ja yksi täysin odottamaton josta onneksi selvittiin kovalla säikähdyksellä. Enkelit oli pienen tytön suojana. <3