sunnuntai 30. joulukuuta 2018

2018













Vuosi 2018 vetelee viimeisiään. Uusi vuosi starttaa aivan tuossa tuokiossa. Kalenteri on vielä joiltain lehdiltä ilman merkintöjä. Jotain voimme suunnitella ja merkitä sen lehdille mutta paljon tapahtuu sellaista, jota emme voi tietää emmekä ennustaa. 

Vuonna 2018 tapahtui paljon. Sain kokea elämäni järisyttävimmän asian, jotain sellaista mitä en halua enää koskaan kokea. Se poiki kuitenkin paljon hyvää ja siitä olen kiitollinen. Vuoden aikana luovuin paljosta ja sain paljon. Kasvoin kuluneen vuoden aikana paljon ja huomasin että nyt jos koskaan on aika pysähtyä ja miettiä viimeinkin, mitä mä oikeasti haluan elämääni. Ja mistä syntyy onni. 

Lasten kanssa elo on ollut tänä vuonna erityisen mahtavaa! Varsinkin kesälle/alkusyksylle sijoittunut aiemmasta poikkeava työjaksoni sekä alkukesän unohtumaton reissu näytti että kaikista terveydellisistä haasteista huolimatta, me kyetään lähtemään reissuun ja ne sujuu! 

Loppuvuodesta myös meidän ihana vuokrakoti lähti myyntiin, mikä aiheutti valtavan stressin ja pelon löydämmekö mistään uutta Kotia. Ja kuka suorittaa pakkaamisen ja itse muuttoshown kun sen aika koittaa. 

Ammatillisesti tänä vuonna olen saanut kokea paljon ja oppinut monenlaista. Olen saanut työskennellä monenlaisissa ympäristöissä, mikä on ollut mahtavaa! Erityisesti huomaan nauttivani opettamisesta. Miksi en aikoinaan lähtenyt lukemaan opettajaksi alaluokille?! 

Vuoden 2019 otan hieman jännityksellä vastaan. Aloitan osittain jälleen uusia työjuttuja ja hyppään uusiin haasteisiin työkentällä. Luottamus uuden kodin löytymiseen on noussut ja ystävät on luvanneet olla kantoavussa joten eiköhän sekin asia hoidu ajallaan ja omalla painollaan. 

Ensi vuodelle toivon tasaisuutta, vähemmän negatiivista stressiä, iloa, yhdessäoloa, rakkautta ja perhosia mahanpohjaan. Niin, ja matkustamista! 

maanantai 17. joulukuuta 2018

SOblogien joulukalenteri, luukku 18






Joululahjavinkki! 
Tilata ei ehkä enää ehdi mutta kirjakaupoista tämä varmaankin jo monesta löytyy. Nimittäin superluovan Muita ihania - Tiinan: Lempeyskirja! 

Tiinan taiteilut saa aina hyvälle tuulelle ja sitä hyvää tuulta ja mieltä toivon niin itselleni kuin teillekin ensi vuodelle. 

Tiina on toivonut että kirja ilahduttaisi monelaisia lukijoita. Kirjassa on kohtia joihin voi itse täyttää, kauniit kuvat inspiroi ja sellaisen voi halutessaan leikata seinälle muistuttamaan huumorilla että elämä ei ole aina niin vakavaa.  

En selaa tätä enempää vaan käärin kauniisti ja nautin sitten aattona. 



Seuraathan SOblogeja Facebookissa ja Instagramissa?

torstai 6. joulukuuta 2018

SOblogien joulukalenteri, luukku 6.









Hyvää Itsenäisyyspäivää! 

Itsenäinen Suomi on arvokas asia. Toivottavasti jatkossakin osataan tehdä päätöksiä joilla rauha maassamme säilyy. Myös suomalaisuus tuotteiden valmistuksessa ja ruoan tuotannossa on isoja asioita joiden eteen toivon oikeita ratkaisuja. 

Uutisissa on ollut kirjoituksia yksityisten ihmisten keräämistä lahjoituksista Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyölle. Pitkät leipäjonot 2000-luvun Suomessa on asia jota suren. Meillä on moni asia mallillaan mutta aina vaan isompi joukko ihmisiä on köyhyysloukussa.
 Pidetäänhän huolta lähimmistämme ja autetaan jos voidaan? 

 ...... 

Kuuluuko teidän itsenäisyyspäivään perinteitä? 

Me vietetään päivä rauhassa lasten kanssa, poltetaan kynttilöitä ja katsomme Linnan juhlia. Ystäväni pienen lapsensa kanssa saattaa liittyä seuraamme. 

Joulukin hiipii pikkuhiljaa kotiin ja ehkä Itsenäisyyspäivästä alkaa laskeutuminen kohti joulua kunnolla. 



keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Pysähtyminen



"Suutarilla ei ole kenkiä", "minne hukasit itsesi, äiti", "ruuhkavuosiin hukkunut", " Kuka muu muka?" jne... mietin kauan otsikkoa postaukselle. Kaikki kuvaisi sitä. Tuntuu että niin moni kamppailee saman asian kanssa. Mikä meidän ajassa saa meidät parhaassa työiässä olevat uupumaan?  Vaaditaanko meiltä liikaa vai vaaditaanko me itse itseltämme liikaa? 

Sitä olen tässä pohtinut omalla kohdallani. Elämä järjesti aikaa pohtimiselle ja puhumiselle kun en sitä itse osannut kalenteriini varata. Löysin hiljan päiväkirjani, jossa viimeisin merkintä on noin vuoden takaa ja siinä lukee että, tuntuu sille kun pitäisi varata aika puhumaan jollekin. 

Nyt vuoden päästä olen varannut ajan tai keväällä sattunut tapahtuma johti siihen että sain lähetteen tutulle ihmiselle jolla olen vuosien aikana aina silloin tällöin käynytkin. Psykologi kertoi mahdollisuudesta käydä 15 kertaa, jonka jälkeen mietitään jatkoa. Päätin että vaikka olo olisikin hyvä, käytän tämän mahdollisuuden. Ihan itseni ja oman tulevaisuuteni takia. 

En tiedä mitä on vuosien aikana tapahtunut, missä vaiheessa jäin paidanhelmasta jumiin oravanpyörääni ja siinä olen juossut pää kolmantena jalkana osaamatta päästää irti. Kuka muu muka? Kuka muu muka? 

Kymmenen vuotta sitten sain kolmannen lapseni jonka elämän alku ei ollut kaikista helpoin. Juutuin epätoivon ja huolen kuplaan samalla kun otin vastaan kaiken mitä tuli, ilman että minulla oli mahdollisuutta olla pelkäävä ja heikko. Sairaala ja sen eri osastot tuli tutuksi tämän pienen kanssa. Tein useampaan kertaan henkistä valmistelua mahdollisia hautajasia varten. Tulevaisuudesta ei ollut mitään tietoa. Vieraita diagnooseja ja sanoja vilisi lääkärien puheessa ja google ei osannut kertoa niistä mitään. Tai jos osasikin niin kielillä jota en ymmärtänyt. 





Vuodet vieri ja elämä heitti eteen aina vaan uusia ja isompia haasteita. Samaan aikaan minä selvisin, opiskelin ja koitin saavuttaa asioita samalla kun olin hukkua huoliin. Ihmiset hoki "Kun sä oot niin vahva!" , "Aina kun sut näkee, niin sä vaan hymyilet!". 

Ja niin sitä ehkä jollain tapaa myös sairastui siihen vahvuuteen. Alkoi pelkäämään itkua vaikka tiesi sen puhdistavan. Mitä jos se ei lakkaakkaan kun kerran aloittaa? Ja samaan aikaan teki mieli karjua: "Kun minä en ole mikään VAHVA! Olen pieni ja heikko ja mulla on aivan kauhean paha olla!" 

Samaan aikaan päätin että käännän kaiken kokemani vahvuudeksi, enkä halua katkeroitua. Paasasin muille, mutta en ehtinyt itse käsitellä kokemaani. 

Sain elämääni onneksi tukijoita. Pikkuhiljaa huolivuori on purkautunut, on tullut ihmisiä jotka on ottaneet hoidettavasti isoja asioita minun hartioiltani. Olen ottanut puheeksi kipeitä läheisssuhteita, joista olen ollut surullinen. Olen uskaltanut alkaa elämään oman näköistä elämää, vaikka se ei ehkä mahdu muualta asetettuun muottiin. 

Ja mikä tärkeintä itselleni: olen oppinut olemaan heikko ja puhumaan. Tervettä itsekkyyttä, rajojen asettamista ja tunteen puheeksi ottamista, sillä hetkellä kun se tulee. Matka on vielä kesken, mutta tässä on hyvä alku. 




perjantai 16. marraskuuta 2018

Jouluinen ilta Emmas & Mamasilla *yhteistyöpostaus




Emmas & Mamasin ihana Emma kutsui meitä bloggaajia jouluiseen iltaa puodilleen ja siellä meidät vastaanotti oikea joulumaa!

Kamerat räpsyi kilpaa ja joka puolella toinen toistaan suloisemmat koristeet saa mielen väkisinkin jouluiseksi, harmaasta kelistä huolimatta. 

Emma kertoi tämän joulun hittejä olevan erilaiset pienoismaailmat, viime joulun tonttuovi on nyt kasvanut kokonaisiin taloihin ja maisemiin. Puodilta löytyy helposti kasattava ja tuunattava tontunkoti tarvikkeineen. Lumisadepalloja ja eläimiä löytyy jos jonkinmoista. 

The Lumiukko seikkailee tänä jouluna elokuvan lisäksi monenkokoisena niin kakun päällä kuin ilmapalloissa. Unikaveriksikin hänet on mahdollista saada pehmoisena. 





















2018