Uusi sohva ja sen tarina

Meille kotiutui uusi sohva! Facebookissa ja instassa siitä jo kuvan näytin ja kerroin että oli aika tarina saada se nykyiselle paikalleen.

Perjantaina normi hulinapäivän ja viikon jälkeen ehdin jo huokaista, että onneksi ei tarvi enää lähteä minnekään vaan saa illan rentoutua kotona. Päivä oli mennyt auton ratissa liukastellen ympäri maakuntaa. Meillä on tiskikone ollut yksi murheenkryyni ja neljän jälkeen oli sovittu uuden koneen tuonti ja asennus.

Istuskelin sohvalla (väliaikainen mummolasta) ja selasin facea. Osui silmiini videopostaus Topparin kalusteelta jossa ensimmäiselle noutajalle luvattiin ilmainen nahkasohva! Laitoin ketjuun kommenttien jatkoksi "minä hakisin jos tietäisi että sohva on vielä siellä'. Vähän haikeana mietin että olispa ollu mahtava tilaisuus.

Tuli jonkun ajan päästä viesti että sohva on siellä edelleen ja voisin noutaa kun pääsen!
Ulkona järkyttävä keli, liukasta ja lumi pöllysi, mulla koneen asentaja tuvassa ja vain farmariauto pihassa.

Äkkiä puhelin käteen ja selaamaan googlesta pakettiautoja vuokraavia firmoja. Ensimmäisessä paikassa oli kaikki menossa koko viikonlopun, toisessa oli autoja mutta lumen alla. Luvattiin kyllä kaivaa mulle auto ja laittaa valmiiksi käyntiin. No, äkkiä kotona varmistelu että voin lähteä ja eikun autoon!


Vuokrafirmasta paku alle, siinä vaiheessa kävi mielessä että mitähän mä oon taas tekemässä :D Auto tuntui alkuun valtavalle mutta liukkaasta kelistä huolimatta sillä hyvä ajaa. 

Topparin kalusteella meillä oli ensin vähän haasteita kun pakettiauton sivu- ja takaovet oli jäässä. Sivuovi aukesin viimein ja myyjä sai sisäkautta takaovet auki. Yhdessä kannettiin neljässä osassa oleva sohva kyytiin. 

Lisää haasteita kohdattiin kotona kun me naisvoimin koitetaan raskas sohva saada sisälle. Hikeä, turhautumisen kyyneleitä ja vähän vertakin (mulla) jouduttiin vuodattamaan mutta niin vaan sentti kerrallaan me saatiin sohva sisälle! 

Meniköhän kaksi tuntia koko tapahtumasarjaan siitä kun näin ilmoituksen, olin vuokrannut auton, kannettu sohva ja auto palautettu! ;D 



Mutta siinä se sohva on ja sopii omasta mielestä meille kyllä hyvin! Lisää plussaa vuodeominaisuudesta, meillä on ainoastaan yksi vieraspatja ollut ja säilytystilat aika pienet.



Kommentit

Oli kyllä kaiken hien ja ponnistelujen arvoinen! Tosi hieno ja sopii teille!😊
aNNa sanoi…
Apua mikä tapahtumaketju �� Mun mielestä sopii teille aivan loistavasti��
Kunnon tohina päällä! Itse perjantaina useamman kolaripaikan ohi ajaneena tunnistan tuskan ajokelistä.

Suositut tekstit