Arki alkoi








Oikein mukavaa maanantaita ja tulkoon viikosta kaikille lämmin!
Ainakin itse toivon sitä koska tämä on viimeinen kesälomaviikkoni, lapset aloitti jo viime torstaina koulunsa. Meidän talossa onkin tällä hetkellä vain koululaisia! Nuorin aloitti ekaluokan ja vanhin siirtyi jo kahdeksannelle. Itse aloitan maanantaina viimeisen harjoitteluni ja sitten saisikin pikkuhiljaa alkaa työhakemuksia täyttelemään. Pienet valmistujaisetkin ajattelin pitää, juhlimme tätä urakkaa lasten ja läheisten kanssa. Isoin kiitos menee lapsille jotka hienosti on jaksaneet tämän ajanjakson. Ollaan me hieno tiimi kaikista haasteista huolimatta!

Hieman itseä jännittää ja stressaakin tämä alkava syksy. Oman huolen aiheuttaa muutamat aamut viikolla jolloin nuorimman kouluunvienti ei onnistu multa kun omat työni alkaa aiemmin. Iltapäivät järjestyy iltapäivätoiminnan avulla, joka maksuineen kyllä verottaa opiskelevan yh:n talouteen ison loven. Harjoitteluni sisältää myös kaksi haastavaa näyttöä. Työporukka vaikuttaa mukavalle ja osan jo tunnenkin entuudestaan. Positiivisin mielin olen menossa ja ei auta mennä kuin päivä kerrallaan ja toivoa että joskus tämäkin on muistoja vain.

Tsemppiä arjen pyöritykseen ja kaikille koululaisille mukavaa ja innostavaa kouluvuotta! :)

- Jenni




Ps. kuvassa näkyvät tuotteet oli pakko napata Clas Ohlsonin "osta 3, maksa 2" - tarjouksesta, sekä päälle opiskelijakortilla -10% ale. Eihän vihkoja voi koskaan olla liikaa? ;)

Kommentit

Suositut tekstit