Kallialasta Kasnäsiin

Viime viikonloppuna toteutui monta vuotta suunnitteilla oleva äitini + me tytöt reissu. Ensin olimme lähdössä Tukholmaan mutta Euroviisut oli samana viikonloppuna, joten menemme sitten myöhemmin sinne. Tallinnaakin mietittiin mutta lopulta päädyimme kotimaan kohteeseen. Yksi siskoista bongasi hienon mökin Kemiönsaarelta ja niimpä suuntasimme kukin sinne.

Meidän matkareitti kulki ensin Seinäjoelta Parkanon kautta Hämeenkyröön josta lähdimme kohti Sastamalaa. Sastamalassa olikin ensimmäinen pysähdys ja sattumalta paikaksi valikoitui kaunis Kallialan kylä.



Tyrvään Pyhän Olavin kirkko Sastamalassa, Kallialan kirkkotie, Akseli Gallen-Kallelan nuoruuden polut. Näissä maisemissa maalattiin Gallen-Kallelan Poika ja varis - taulu.






Ilman sen isompia aikataulutuksia satuimme kaikki lähes yhtä aikaa Turkuun, josta Helsingin junasta poimimme yhden siskon kyytiin. Matkaa mökille Turusta oli vielä n.90km. Toinen autokunnista päätti lähteä edeltä hakemaan avaimet ja toinen suuntasi ruokakauppaan. Ajokeli oli mitä mahtavin siihen saakka kunnes n. 20km ennen määränpäätä alkoi sade ja maisema muuttui harmaaksi. Loppupään menoreitiltä ei jäänyt mieleen kuin kaksi peuraa joista toisen auton porukka meitä varoitteli.


Lauantai valkeni märkänä mutta kuitenkaan ei satanut niin paljoa että olisimme mökille jääneet. Pakkasimme retkivarusteet ja suuntasimme ensin toiseen suuntaan saaren päähän satamaan ja sen lähiympäristöön. Paikassa sijaitsi myös Sinisimpukan luontokeskus.





Mökkitieltä toiseen suuntaan palan matkaa oli Taalintehdas joka on vanhaa teollisuusaluetta.




Mökille palattuamme aurinkokin näyttäytyi.





Kotimatkalle lähtiessämme huomasimme kyltin Söderlångvikin kartanoon.  Pysähtyminen kannatti! Niin erikoinen ja upea paikka. Koimme kaikki että kannatti tällä kertaa skipata Tukholma ja valita kotisuomi!

"Kulttuuripersoona, lehtikustantaja ja mesenaatti Amos Anderson (1878-1961) syntyi pienviljelijäperheeseen Kemiönsaarella, Turunmaan saaristossa. Vuosisadan vaihteessa hän opiskeli kansantaloutta ja vakuutusalaa Turussa, Göttingenissä ja Lontoossa. Muutettuaan 1902 Helsinkiin hänestä tuli nopeasti huomattava liikemies ja teollisuusyrittäjä. Hän perusti lukuisia yrityksiä, omisti kiinteistöjä Helsingin keskustassa ja oli merkittävässä roolissa mm. Hufvustadsbladetin, Svenska Teaternin, Taidehallin ja Åbo Akademin historiassa. Vuonna 1927 hän osti Söderlångvikin Kartanon kesäpaikakseen. Museo kertoo hänen elämäntarinansa ja kartanoa hoidetaan edelleen hänen viimeisen tahtonsa mukaan.

Historia

Söderlångvik on ollut asuttu 1500-luvun alusta. Vain lyhyen ajan 1600-luvulla kartano oli autio. Omistajia on näiden vuosisatojen aikana ollut lukuisia. Vuonna 1927 Amos Anderson osti tilan ja 1934-35 hän uudistutti taloa W.G. Palmqvistin suunnitelmien mukaan. Päärakennus sai toisen kerroksen ja rapattiin valkoiseksi. Vuosina 1937-38 rakennus sai vielä tiiliset sivusiivet kaiteiden reunustamine patioineen. Puiston suunnitteli Paul Olsson 1930-luvun lopussa.
Amos Anderson kuoli Söderlångvikissa 82-vuotiaana, huhtikuussa 1961. Hänet on haudattu Kemiön keskiaikaisen harmaakivikirkon viereen. Amoksen kuoleman jälkeen kartano siirtyi Amoksen 1940 perustaman Föreningen Konstsamfundetin omistukseen. Testamentissaan poikamiehenä pysytellyt Amos määräsi yhdistyksen ainoaksi perijäkseen.

Taide

Söderlångvikin kuvataide koostuu pääasiassa teoksista, jotka ovat olleet siellä jo Amos Andersonin aikana: satakunta maalausta, veistoksia ja grafiikkaa. Amos Andersonin omissa kokoelmissa on 250 taideteosta. Niiden joukossa on useiden turkulaisten taiteilijoiden, esim. Edwin Lydenin, Aarne Niinivirran ja Teodor Schalinin töitä. Myös joitakin Sigrid Schaumanin, Lennart Segerstrålen ja Marcus Collinin töitä on esillä."









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asuntomessut 2016 - Lehdistöpäivä ja Talo Koskela (34)

Kuin karkkikaupassa..