torstai 16. kesäkuuta 2016

Hyvä mieli - paha mieli


Eilinen alkoi täällä raskaissa fiiliksissä.

Aamulla ahdisti niin lujaa, instagramiin päivitin ylläolevan kuvan ja että kaaos niin konkreettisesti kuin pään sisälläkin. Koitin plärätä noita Hyvän mielen - kortteja ja etsiä päiväksi mietelausetta (aina välillä niin teen). Ahdistus oli niin valtava ettei mikään oikein oloon kolahtanut. Elämä on antanut paljon niin hyvässä kuin pahassakin ja aina koittanut olla positiviinen ja etsiä huonoinakin hetkinä jonkun valonpilkun jonka avulla rämpiä eteenpäin. Nyt tuntui ettei vaan jaksa.

Hektinen vuosi on kasannut tekemättömiä hommia urakalla ja huomaan (ja huomasin eilenkin jälleen) että oma pääkin tuntuu olevan kaaoksessa kun ympärillä vallitsee kaaos. Tykkään siististä kodista ja välillä kun asioita kasaantuu eikä ehdi pitämään oman pään vaatimaa siisteyttä, iskee joku ihme masennus ja tuntee olonsa huonoksi ihmiseksi.

Monta vuotta kulki melkein 24/7 sata rautaa tulessa eikä ehtinyt pysähtyä kuin öisin muutamaksi tunniksi petiin (onneksi sain nukuttua!) ja sen jälkeen kun joidenkin asioiden kohdalla helpotti, jämähti väsyneenä sohvalle eikä tuntunut pääsevän ylös. Nyt aikaa on kulunut ja pienin askelin elämä palaa ja yhtäkkiä huomaa energiaa olevan niihinkin jotka vuosien aikana pakostakin jäi pois.

Vaikka elämä on monelta osaa helpompaa, ei 4 lapsen huoltajana, tiiviin opiskelun ja erityislapsen omaishoitajan yhtälö ole aina mitään ruusuista. Kuitenkin useammin on onnellinen olo ja tänään kaikki on jo paljon paremmin! Kaaoskin on helpottanut ja eilen sain ystävän kanssa kahvikupposen ääressä hetken parannettua maailmaakin. Kotimatkalla poimin kimpun luonnonkukkia maljakkoon.

Sateesta huolimatta tänään toivotan kaikille iloa ja valoa päivään! :)

Ei kommentteja:

Kesäillat