perjantai 9. syyskuuta 2016

Syksy jo saa...


Syksy on kauneimmillaan ja imaissut mukaansa arjen pyörteisiin. Kaiken kiireen keskellä myös sisustus on muuttunut syksyisemmäksi, kotiin on ilmaantunut monenlaista pientä, osin aivan yllättäenkin. Vielä yksi juttu on tulossa ja en malttaisi odottaa mille se näyttää täällä. :) Jos se istuu mietittyyn paikkaansa niin olen aivan superiloinen! Siitä kuun loppupuolella lisää sillä sen kotiin saamiseksi pitää odottaa sähkömiestä.


Aiemmin Anttilan loppuunmyynnistä tarttui matkaan petroolin värinen pellavaverho. Maanantaina pyörähdin vielä uudelleen katsomassa vieläkö jotain on jäljellä ja löytyi kaunis savunharmaa maljakko. Betoninen pieni vati omenoiden alla on Lielahden Plantagenista, isompi on olohuoneen pöydällä kynttilöiden alla. Näillä hintaa 2e kpl!



Olohuoneen tyyli muuttui aika roimasti kun iso ruskea väliaikainen kulmasohva lähti uuteen kotiin ja tilalle tuli klippan. Avaruutta tuntui tulevan heti lisää ja järjestyskin löytyi kuin itsestään. Pitkälle seinälle kotiutui roskalavapalstan kautta ihana 50-lukulainen senkki (laitan kuvaa myöhemmin) ja persialaistyylinen mattokin vaihtui kynttilöiden kanssa. Valkoinen pieni sivupöytä on kaksi kesää viettänyt terassilla ja talveksi siirtyy sisälle.

Ei kommentteja:

Kesäillat