maanantai 13. helmikuuta 2017

Ruuhkavuodet



Bo lkv

Huh tätä jatkuvaa kiirettä! Nyt meinaa kalenteri räjähtää aivan ja pieni breikki lomaillen olisi tervetullut! En tiedä miten olisin tehnyt opiskelujen suhteen jos tämän olisin tiennyt etukäteen, tai no ei opiskelut itsessään niin haasteellisia ole. Paljon joudutaan toki monenlaista tekemään ja lennosta välillä ilman suunnittelua. Nyt alkoi "opparin" kirjoituskin (nykyään se kulkee nimellä kirjallisuuskatsaus). Teen sitä yhdessä ystäväni kanssa joten ajatustyön voi jakaa mutta taas kaikki muut menot on pois myös hänen työstään.

Menoja nimittäin on piisannut, tämän vuoden puolella kalenterissa on k a k s i k y m m e n t ä aikaa jonnekin (tutkimus)käynnille. Osa on meidän erityisen omia mutta osa myös siskon jolla alkoi omat hiljattain. Paljon on uusia asioita myös mielen päällä pureksittavana.

Bo lkv

Kotona odottaa pitkän päivän jälkeen koko illaksi puuhaa. Onneksi nyt sain rästissä olevia eteenpäin mm. vaatehuoneen siivous/raivaus. Jotain uuttakin on kotiin löytynyt, niistä voisin yrittää myöhemmin lisää. Ainakin kun saan testattua mahtavaa ompelukonelöytöäni.

Bo lkv



Oppariin liittyen tulemme syysloman aikoihin pari vierailukäyntiä tekemään ja tällä viikolla pistäydymme rahoituksen asiantuntijan luona sekä taloesittelyssä. Tästä läheltä löytyi pari upeaa kohdetta, toinen olisi hyvällä sijainnilla ja toisessa juuri meidän kaipaamamme tilat!

Bo lkv

Bo lkv
Ehkä siksi nyt tullut selailtua paljon asuntomyynti-ilmoituksia ja nämä Bo lkv sivut on olleet useamman päivän avoinna koneella.

On tehnyt mieli paeta tätä härdelliä näihin seesteisiin ja kauniisiin koteihin! Tilaa, avaruutta ja valoa. Rauhalliset värimaailmat ja ihanat maisemat.


Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Bo lkv

Jos asut etelä-suomessa ja etsit itsellesi uutta kotia, käy katsomassa nämä kauniit kodit!

Ei kommentteja:

Kesäillat