sunnuntai 7. lokakuuta 2018
Katikan Kanjoni
Taannoin kävimme ystäväni kanssa lyhyellä retkellä. Minulla ei tällä hetkellä ole juurikaan lapsivapaata aikaa että voisi pidemmälle retkelle lähteä mutta onnistuu se näinkin! Vein aamulla lapset kouluun ja hain ystäväni kyytiin. Ajoimme noin reilun tunnin matkan päähän Kauhajoelle Katikan Kanjoniin. Ystäväni on paikassa joskus käynyt ja tiesi että paikka on minullekin mieluisa.
Jätimme auton pienelle parkkialueelle josta lähti ensin isompi polku. Polun päässä oli uusi laavu ja nuotiopaikka josta lähti varsinainen polku alas kanjoniin. Päätimme palatessamme istahtaa nuotiolle ja kommellusten jälkeen saimme automaattilaukaisimen avustuksella napattua meistä kuvan. Maisema näytti jo alussa lupaavan upeaa kokemusta ja sitä koko reitti olikin.
Ei uskoisi että olemme näin lähellä kotia! Sillä luonto ja kasvillisuus oli aivan erilaista kuin perus täkäläisessä metsässä. Tässä kotimme lähellä on Aarniometsää pala, joka on suosikkini mutta tämä oli vielä potenssiin sata. Sammalta, saniaisia ja paljon muuta. Polku alhaalla seurasi mutkittelevaa puroa ja jylhät vanhat puut kurotteli kohti taivasta. Tunsi itsensä kyllä pieneksi ja murheet kaikkosi kauaksi. Kiireinen arki unohtui kyllä tälläkin lyhyellä retkellä. Tosin kuume päästä yöksi metsään vain paheni.
Puolivälissä matkaa reitti kohosi kolmentuulenlakille, joka kohoaa n.18 metrin korkeuteen kanjonin pohjalta ja juontaa juurensa noin 10 000 vuoden taakse. Uskomaton paikka!
Ottamani kuvat ei anna paikalle oikeutta ollenkaan joten tässä iso suositus jos haluat luontoretkelle lähteä ja kokea jotain hienoa! Reitti vaatii hieman kiipeämistä ja eväiden syönnin kanssa meillä meni aikaa parisen tuntia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Kesäloma lähestyy lapsilla ja oman lomani ensimmäisen pätkän ensimmäistä päivää olen tänään viettänyt. Itselläni tämä kesä kuluu toiseksi vi...
-
Huh huijjaa kun pää on pyörällä! Tänään oli Asuntomessujen lehdistöpäivä ja oli ilo päästä mukaan. Päivä alkoi yhdeksältä ensin avajaistilai...
-
Tuossa aivan naapurissa on pieni ja vireä paikkakunta nimeltä Ilmajoki. Opiskelin paikkakunnalla reilut 2 vuotta ja koin jo silloin paikan h...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti